Huikea jännitysnäytelmä Raahessa

Juho Heiskanen
14.11.2015

Ottelun pöytäkirja
Ottelun pöytäkirja

AS Moon - FC Rauma 4-4 (0-3)

"Don't stop believin'
Hold on to the feelin'"

Näin laulaa Journey biisissään "Don`t stop believin`, ja tänään pystyttiin samaistumaan lyriikoihin kun kotijoukkue AS Moon väänsi väkisin tasapelin sarjakärkeä FC Raumaa vastaan. Lähtökohdat otteluun olivat jo valmiiksi eroottiset: sarjakärki vastassa 201 lukuisen kotiyleisön edessä la-iltapäivänä. Pelaaja-valmentaja Hämeenkorpi painotti ottelupalaverissa rentoutta otteisiin ja painotti ettei kotijoukkueella ole ottelussa mitään suurempia paineita. Nousijajoukkueena sarjan yhtä kovinta ennakkosuosikkia vastaan kotikentällä, silloin täytyy osata nautiskellakin fiiliksestä.

Ensimmäisellä jaksolla ei tosin paljoa nautiskeltu. AS Moonin jo ennestään normaalia kapeampi pelaajarinki koki ison kolauksen, kun Timi Knuutinen joutui ensin rikkomaan alimpana miehenä itselleen keltaisen, ja otti valitettavasti miltei seuraavassa vaihossa toisen keltaisen ja täten ulosajon. Harmiton tilanne tiiliseinän vierustalla, vauhtia vähän liikaa ja vastustaja vaarallisen näköisesti nurin. Onneksi tilanteesta ei kuitenkaan muuta seurannut kuin Timille varmasti hetkellinen vitutus punaisesta kortista. 2min alivoima kestettiin, mutta hetki tämän jälkeen jo otteluennakossa mainittu Jarno Majamaa näytti kokemuksella kuinka pistetään palloa kärkkärillä maaliin: 0-1 (pelattu 8.10min). Kotijoukkue pystyi pitämään ihan tyydyttävästi palloa itsellään jo avauspuolikkaalla, mutta kun avopaikoistakin (Heiskasen takatolpalta sutaisut, Paakarin parit "läpiajot") vastustajan maalivahti nollasi yritykset, säilyi nollat kotijoukkueen sarakkeessa.

14-15min kohdalla sattui musta hetki AS Moonille. Vierailijoiden parhaisiin kuulunut pelaaja-valmentaja Niila Asunmaa näytti kotiyleisölle, ettei turhaan häntä oltu otteluennakossa jo varoiteltu vaarallisuudestaan. Pallo kahdesti verkkoon, joista varsinkin toinen osuma kulmapotkun loopista ja suoraan ilmasta takayläkulmaan, oli yksi komeimmista osumista mitä Raahen liikuntahallilla on pariin vuoteen nähty. Tauolle 0-3 tappiotilanteessa, joten hieman oltiin kopissakin murheissaan. Noh, ei muuta kuin pari minuuttia noitumista, fokus takaisin peliin ja usko omaan tekemiseen viimeiselle 20 minuutille.

Toisen jakson alku menikin sitten kuten piti. Rauma valui odotetusti puolustuskannalle ja AS Moon pyrki lisäämään tempoa. 10min lyötiin päätä kuitenkin seinään, tai no tarkemmin ottaen FC Rauman parhaana palkittuun maalivahti Juha-Matti Pösöön, joka napsi varsinkin jaloillaan muutaman ns. varman maalin. Lopulta 30min kohdilla Paakkari hankki AS Moonille rankkarin ja kotiyleisö sai haluamansa 3-1 kavennuksen kun Kaitsu tälläsi täysiä keskelle. Tämän jälkeen AS Moon otti maalivahdin pois ja yv-kenttä kehiin. Mylly pyöri mutta millään ei taas soinut verkoissa. Ja sitten heilahti toinen punainen AS Moonille, kun Hämeenkorpi joutui rikkomaan itselleen toisen keltaisen ja paineli suihkuun. Tällä kertaa FC Rauman ylivoima tuotti myös tulosta, kun Jarno Majamaan vasuri puhui ja numerot jo ratkaisevan tuntuisesti 1-4, kun peliä jäljellä 7min. AS Moon otti aikalisän ja päätti pistää riskillä all in, kävi miten kävi.

Liivimies jälleen kehiin ja yleisö alkoi pauhaamaan joukkueen takana. 35min kohdalla Marko Keinänen pommitti jo valmiiksi puoliksi hajalla olleella jalallaan kaukopommin alakulmaan ja numerot 2-4. Samalla kun FC Rauma vetäytyi nelikollaan kilpikonnaan ja AS Moonin ylivoima näytti pyörivän halutusti, alkoi penkillä ja yleisössäkin innokkaat uskomaan että täältähän tullaan saatana tasoihin. 37min ja yv-kenttä siirteli alimmalla kolmikollaan tilaa Jukka-Pekka Pataselle, joka sai vasurilleen tarpeeksi tilaan ja tälläsi etukulmasta 3-4. Viimeiset 3 min mentiinkin sitten välillä päästä päähän ja kieltämättä maali olisi voinut syntyä parista paikasta raahelaispäätyynkin. Janne Vähäkangas napsi kuitenkin vierailijoiden vastahyökkäykset, ja sitten räjähti hornankattila. 4vs4 pelatessa AS Moon sai kuitenkin ratkaisevan mylläkän vastustajan maalille, jonne säntäsi aikalailla jokainen pelaaja. Takatolpilta jo kerran paikkansa kämmännyt Heiskanen onnistui tällä kertaa siirtämään pallon takaisin maalin edustalle, josta Teemu Aittola survoi pallon liukumalla sisään. 1-4 oltiin tultu 4-4 tasoihin n. 2min ennen loppua, ja tunnelma hallissa aivan helkkarin mahtava. Viime hetkillä Aittola pääsi vielä kisuttamaan keskialueella vastustajat nippuun karaten laidalta läpi, mutta veto viuhui sivuverkkoon. Päätösvihellys ja pisteet jakoon numeroin 4-4.

Tähän loppuun on pakko mainita vielä yksi asia. Katsojia tänään 201kpl, joka oli futsalkierroksen suurin lukema kaikki Suomen futsalsarjat huomioiden. Se on aika helevetin hieno homma. Tätä lisää jatkossakin, kuten jo seuraavana la kun JoSePa saapuu Raaheen. Silloin pelataan jo eka jakso kuten tänään toinen puolikas. Kiitos. Nyt lähdetään juhlistamaan AS Moonin tärkeän sponsorin 25-vuotisjuhlaa ravintola Blues Mooniin. Ihan ei voitolla lähdetä yöhön, mutta näiden vaiheiden jälkeen tasurikin kelpaa kyllä.

AS Moon maalit: 1-3 Paakkari rp. 2-4 Keinänen (Uusitalo), 3-4 Patanen (Keinänen), 4-4 Aittola (Heiskanen)