Kohti kauden viimeistä vieraspeliä

Juho Heiskanen
11.3.2016

PJK - AS Moon

Nopeasti laskeskeltuna, reilut 10 150 km tulee huomisen jälkeen AS Moonin futsalin kaudelle mittaa, kun lasketaan vieraspelimatkat yhteen. Siinä on saanu sarjan kovin kuski Palon Pekka painella kaasua ihan huolella, jotta aina ollaan perille löydetty. On könytty yötämyöten majapaikoille mettäteitä pitkin Arttu Wiskarin soidessa taustalla, mutta hyvin on reissut aina sujuneet. Huomenna kiskaistaan aamulla klo. 6:00 vielä kerran liikkeelle, kun nokka suunnataan kohti Pirkkalaa.

Vastaan asteleekin kovin mahdollinen haaste, kun vielä ennen tämän pv ottelua (Ilves-Zenith) sarjan kärjessä ollut PJK tulee vastaan. AS Moon avasi futsalin 1-divarinsa juurikin PJK:ta vastaan Raahessa, jolloin pisteet tasattiin maalirikkaan ottelun jälkeen numeroin 4-4 (1-2). Silloin kotijoukkueen sankarina hääri 2 maalia ottelun lopussa iskenyt Kai Paakkari, ja AS Moon nousi 2-4 tappioasemasta tasoihin.

PJK on ollut jäätävässä iskussa. Tehoja löytyy joukkueesta todella laajalta rintamalta, josta osoituksena esim viime ottelussa otettu 10-0 kotivoitto JoSePa:sta. Joukkue taistelee Ilveksen kanssa sarjan voitosta, sekä noususta liigaan. 19 ottelusta PJK on voittanut 12, pelannut tasan 4, ja hävinnyt 3 kertaa. Kotona ainut tappio tuli juurikin Ilves Akatemiaa vastaan.

AS Moon sai viime ottelussaan itsestään parhaan irti. Vakuuttavan 40min jälkeen MuSa Futsal kuritettiin tylysti 7-1 numeroin, ja sarjapaikasta taistelun kannalta tärkeät pisteet jäivät Raaheen. Vieraspeleissä voittoja ei ole liikaa kuitenkaan tullut. Vähitellen AS Moon on kuitenkin vieraissakin ollut otteluissa hallitseva osapuoli, ja voitot ovat olleet täysin otettavissa. Johtoasemien puppelointi otteluiden lopuissa täytyy huomena jättää tekemättä, jos halutaan tärkeitä sarjapisteitä ottaa Pirkkalasta mukaan kotimatkalle. AS Moon saa huomiselle kuitenkin jalkeille täyden miehistön, ja Sievistä joukkuetta vahvistaa myös Atte Häivälä sekä maalilla pelaava Tuukka Toivola. Tuukka vakuutti jo ensimmäisessä AS Moonin ottelussaan Joutsassa, ennenkuin koki valitettavan loukkaantumisen. Matti Kyllösestä lainatakseni: kaikki pitäisi olla kunnossa... ja huomenna pisteiden ryöstäminen Pirkkalasta on täysin mahdollista kunhan peliesitys on vähintään samankaltainen kuin edellinen kotiottelu porilaisia vastaan.