Kuudes tappioton ottelu putkeen

Juho Heiskanen
26.11.2016

AS Moon - MuSa Futsal (Pori) 6-1 (2-1)

Porista saapunut MuSa Futsal jäi kovavireisen AS Moonin jalkoihin, kun keltamusta painoi vakuuttavan 6-1 (2-1) kotivoiton yhdestä ennakkoon kaavailluista ennakkosuosikeista. MuSa saapui lopulta Raaheen ilman ykkösmaalivahtiaan Joni Kuusistoa, mutta lopulta maalilla pelannut pelaaja-valmentaja Juha Helander venyi jopa vieraiden parhaimmaksi pelaajaksi varsinkin ottelun avausjakson parilla hyvällä torjunnallaan. Hyvä esitys tolppien välissä ei kuitenkaan estänyt tänään maalijyvänsä löytänyttä AS Moonia vastaan, kun joukkue latoi kotiyleisön nautittavaksi 6 täysiosumaa, Timi Knuutisen johtaessa orkesteria hattutempullaan.

Avausjaksolla peli eteni odotetusti ainakin mitä kotijoukkueen ottelupalaverissa oli ennakoitu: AS Moon sai rakentaa peliään rauhassa alhaalta lähtien jalalla, eikä pitempiä avauksia ottelussa tarvinut juuri viljellä. MuSa:n aikaisempien pelien tiukahko puolustuspeli pystyi suurimmalta osin pitämään AS Moonin poissa maalinedustan tekopaikoilta ja peliä pyöriteltiin pääosin keskialueen tuntumassa kuvioita hioen. Hyvä pallohallinta palkittiin tällä kertaa kuitenkin tarpeeksi ajoissa, kun 5min kohdilla ensin joukkueen kapteeni Antti Uusitalo oli päässyt livahtamaan puolustuksen selustaan jonne pallo pelattiinkin nopean pallonriiston johdosta. Tämä Lazion väreihin vannova movemberjanari namutteli rauhassa pallon sivustaan, johon kovalla vauhdilla Knuutinen paineli ja sai tällätä rauhassa puolityhjään rysään pelin 1-0. Tämän jälkeen kotijoukkue sai muutaman maukkaan paikan esimerkiksi erikoistilanteiden jälkeen, mutta muutamat sentit olivat vielä epäkohdillaan tarkkuuden suhteen ratkaisuhetkillä. MuSa:n avausjakson paikat tulivat pariin otteeseen hyvistä vastahyökkäyksistä, mutta pahimmat tilanteet hoidettiin pari kertaa jopa hyvällä takakarvauksella kun vastustaja kelattiin vauhdilla takaisin kiinni. 1-1 tasoitus syntyi kuitenkin täysin puskista 16min, kun kohtalaisen kylmillään maalilla ollut Janne Vähäkangas ei saanut kauempaa tullutta Jone Vallinin vetoa käsillä haltuun, vaan tällä kertaa livahti saranoista sisään. Tämän jälkeen Vähäkangas piti kuitenkin ottelussa maalinsa puhtaana, ottaen toisella jaksolla pari hyvää koppia korvatakseen pienoisen lahjuksen. Ennen taukovihellystä nuoriso-osasto Aittola - Kylmälä jatkoi hyviä otteitaan, kun tällä kertaa Kylmälä kiskaisi hienosti vasurillaan puolustusnelikon keskeltä terävän kudin alakulmaan ja taukolukemiksi 2-1.

Toiselle jaksolle lähdettiin jatkamaan täysin samalla kaavalla kuin avausjaksolla. MuSa pyrki nostamaan odotetusti hieman prässiään, mutta se ei liiemmin katastrofeja Moonin alakerralle aiheuttanut. Ja jälleen AS Moon sai loistavan alun toisellekin jaksolleen, kun Knuutinen kiskaisi komean pommin aivan yläkulmaan maalin edustalta jo 21min kohdilla. Tästä muutama minuutti ja ottelu alkoi olemaan paketissa: tällä kertaa maalinteon muille jättänyt Marko "Mehu" Keinänen alkoi tarjoilemaan pelikavereilleen namua, kun ensin Knuutinen sai namutella nopeasta sivurajasta lähteneen syötön maalin edeltä tyhjiin 4-1, ja 28min kohdalla oli Hämeenkorven vuoro liukua takatolpilta Keinäsen tarjoilu verkkoihin ja peli jo 5-1. 

MuSa pyrki maalien välissä saamaan omaan peliinsä hallintaa käyttämällä aina tilanteen avautuessa liivipelaamista kun Helander nousi mukaan hyökkäyksiin. Muutaman tontin MuSa myös sai, mutta AS Moonin uhrautuva puolustus venyi parit kerrat useamman miehen voimin kutien eteen ja lopuista huolehti Vähäkangas maalillaan. Loppunumerot 6-1 pääsi tänään kauden debyyttinsä tehnyt Janne Arola roikottamaan tyhjiin ja siinäpäs oli peli piakkoin pelailtukin päätökseen.

Samalla AS Moon kipusi sarjassa jo toiseksi! Eroa sarjakärkeen PS Villaan on 2pistettä, mutta tänään Monkuloille hävinnyt PS Villa on myös pelannut ottelun enemmän kuin raahelaiset. Toki sarjassa kolmantena oleva Mad Max voi seuraavalla voitollaan kivuta raahelaisten ohi sarjakakkoseksi, mutta hyvältähän tuo tilanne näyttää kuten pelikin. 

Huomenna lähdetään sitten korkkaamaan tämän kauden cup-taivalta, kun Oulussa vastaan astelee tutumpaakin tuttu FC OPA. Pientä hienosäätöä nähdään kokoonpanossa, kun pari kokeneempaa kettua jättää pelin väliin, mutta samalla esim 2-joukkueen ringistä nousee janoisia kavereita mukaan ja ykkösjoukkueessa vähemmälle peliajalle jääneet pääsevät pelailemaan nyt enemmän. Peli starttaa huomenna Oulussa Urheilutalolla klo 17.00. Sarjaottelut jatkuvat ensi viikonloppuna tuplapeliviikonlopun merkeissä, mutta tällä kertaa vieraissa Raumaa ja sarjakärki PS Villaa vastaan. Päästään taas jätkien kanssa ns. reissuun!

Ottelun pöytäkirja