Matkarapoa TPK ja Zenith -otteluista

Juho Heiskanen
31.1.2017

TPK - AS Moon 4-2 (0-2), Zenith - AS Moon 3-8 (2-3)

Matkarapoa tulille! 
Perjantaina startattiin 3pv kestävälle Etelä-Suomen reissulle klo 15 Ouluntien Nesteeltä. Nokka kohti Porissa odottavaa Scandicin hotellia ja matka sujui ilman ongelmia. Jortaman Ari oli lähteny pitämään pojista huolta ja uskaltautu myös sökörinkiin toteamaan Teemu Harjuhaahdon legendaarisen "Kuolleen Miehen Kirstun" ylivoiman. Porissa ei maisemia enempiä lähdetty kiertelemään vaan tyydyttiin chillaileen rauhassa ilta hotellilla ja nukkumaanmenokäsky tuli Hämeenkorvelta klo 24.00. Oulu-jengin huoneessa herätys tapahtu klo 07.00 Pyhimyksen räpätessä Heiskasen läppäriltä Uusitalon iloksi. Kattavan hotelliaamupalan jälkeen lähdettiin sitten Porista kohti Turkua ja Samppalinnaa haastamaan TPK:a.

Hämppä oli taas kattavassa ottelupalaverissaan laatinut reissulle hieman erilaisen taktiikan varsinkin puolustusryhmittymiseen, jonka avulla lähdettiin nollaamaan TPK:n vahvuuksia pois. Ottelun alku lähtikin täydellisesti liikkeelle: 20sek jälkeen Knuutinen sai putata Keinäsen seinäsyötön helposti sisään 0-1. Koko avausjakso paineltiin vahvasti AS Moonin nimissä, ja paikkoja avautui useammalle pelaajalle. Mutta jo avausjakson aikana nähtiin, että tänään ei sitten maalinteko näytä maistuvan, parhaimpina esimerkkeinä 2vs0 hyökkäys josta ei saatu vetoa edes maalia kohti. Samalla tehtiin TPK:n maalilla pelanneesta jätkästä todellinen sankari, joka välillä väistelemälläkin onnistui torjumaan heikot kudit. 0-2 osuma kuitenkin iskettiin taas Knuutisen toimesta vartin pelin jälkeen. Avausjakson lopulla TPK pääsi myös omassa hyökkäyspelissään aiheuttamaan muutamat tontit,mutta kaikkinensa avausjakso oli Moonilta kenties kauden parasta futsalia, poislukien maalinteossa tuhnuilu.

Toiselle jaksolle lähdettiin hymyissä suin, ja luottoa oli että kyllä ne pallot vielä maaliin menee. Mutta eihä ne toisella jaksolla mennyt. TPK:n vahva ykköskenttä väläytti sitten parista nukahduksesta hienot maalit: ensin Joonas Manzo painoi vahvasti laidalta väkisin Määtän ja Uusitalon vartioinnista irti ja tälläsi voimalla 1-2. Täsä pari minuuttia ja ottelu olikin yhtäkkiä tasan: Vastahyökkäyksestä äijä vapaaseen tonttiin ja kova kuti yläkulmaan 2-2. Samalla AS Moonilla alkoi tulemaan turhiakin rikkeitä väärissä paikoissa, ja virhetili täyttyi jo 10min ennen loppua. Samalla myös hermot alkoivat kiristymään välillä tuomaripeliin, kun kotijoukkueelle ei muutamista tilanteista täysin tasapuolisesti virheitä helissyt. Näistä kärkeimpänä esimerkkinä ottelun voittomaalia edeltävä tilanne: Knuutinen punnersi laidalta kohti maalia parinkin jätkän kopistellessa niskassa nilkoille -> ei rikettä ja vastahyökkäys -> Määttä lähti liukumaan palloa pois ja tuomarista vihelsi kuudennen rikkeen Moonille ja pallo 10m pilkulle josta Manzo latasi tolpan juureen 3-2 ajassa 36.08. Sitten vain liivimiestä kentälle, ilman tulosta ja lopussa TPK naulasi viimeisen tyhjiin 4-2. Lauantain matsista siis luu käteen hyvänkin peliesityksen jälkeen.

Noh, tämä matsi unohdeltiin parhaan mukaan bussimatkalla Turusta Helsinkiin ja päätettiin ottaa ottelusta hyvät asiat mukaan sunnuntain taistoon Zenithiä vastaan. Töölönlahden Scandicissa sitten syötiin, saunottiin ja näköjään vähä uitiinkin hotellin saunaosastolla ja nautiskeltiin toistemme seurasta. Sunnuntaina paineltiin Herttoniemeen kohtaamaan aina vaikea vierasvastustaja Zenith Myllypuro. Otteluun oli saapunut hienosti AS Moonin faneja paikalle, kun yleisöstä noin 80% koostui Moonia kannustavista, kiitos vielä siitä! Ottelu lähti etenemään onneksi täysin samalla asenteella kuin edellinenkin, ja heti ottelun alussa saatiin korkki auki: 2min sisään Aittola ja Patanen iskivät Moonin 0-2 johtoon. Nopeasti tuli kuitenkin Zenithin 1-2 kavennus komealla kudilla takakulmaan ja nähtiin ettei tänään helpolla pisteitä taaskaan tule. Hyvä myllytys hyökkäyspäässä toi kuitenkin ansaittua tulosta 12min kohdalla, kun Zenithin mies joutui maaliviivalla torjumaan pallon kädellään saaden tästä samalla punaisen kortin. Keinänen kiskaisi 6m pilkun voimalla byyreihin ja peli 1-3. Mutta jälleen Zenith kairasi pelin nopeasti tiukemmaksi kun Karhatsu kavensi 2-3. Näissä lukemissa tauolle.

Toinen puoliaika pysyi tällä kertaa tuloksellisestkin hallussa, ja samalla maalipaikkoja ei liikaa tuhlailtu vaan paikoista alkoi uppoamaan sisään. Arola harhautteli itsensä vauhtiin ja tälläsi takakulmaan 2-4, ja lopullisen niitin sai jälleen pommittaa Keinänen tällä kertaa vapaapotkusta 2-5 kun peliä oli enää jäljellä reilu 7min. Zenithillä myös alkoi porukkaa tippumaan loukkaantumisten johdosta sivuun, joten peli alkoi olla taputeltu. Muutamia tontteja sielä missailtiin, mutta pari osumaa vielä ennen loppua kuitenkin nähtiin Uusitalon, Kylmälän ja viime sekunneilla Hämeenkorven liukuessa palloa sisään. Loppunumerot 3-8 vaikealta vieraskentältä veti suupielet hymyyn kun kotimatka kohti pohjoista starttasi. Suomi-iskelmät soimaan ja sökörinki tulille. Samalla Heiskanen hoiteli mediavastaavan roolissaan pelaajahaastattelut matkassa olleilta kasaan parin palautusjuoman voimin, joita tässä aletaan tiputtelemaan teidän luettavaksi aikanaan. Haastatteluissa puheenpärinää aiheuttivat pääasiassa Uusitalon hirmuvallalla organisoiman sakkokassan toimivuus, Hämeenkorven kuvailu niin koutsina kuin ihmisenäkin, sekä ABC:n lounaspöydän antimet.

Ensi viikonloppuna sitten jatketaan kun kotimatsissa painellaan Monkuloita vastaan. Tästä sitten lähempänä tarkemmin, Kaustiselta saattaapi olla faneja tulossa paikalle joten nyt voitaisiin myös katsojaennätyksiä mahdollisesti pistellä uusiksi!