Kausi pakettiin kotivoitolla FC OPA:sta

Juho Heiskanen
13.3.2017

AS Moon - FC OPA 5-4 (3-2)

Noniin nyt on saunaillat vietelty ja futsal kausi Ykkösessä jälleen takana. Kauden viimeisessä matsissa päästiin vääntämään aina sytyttävä derby FC OPA:a vastaan, jonka kohtalona oli tippua ensi kaudeksi hakemaan vauhtia 2.divarista. Helpolla AS Moon ei kuitenkaan lauantaina pisteitä ottanut. Ehkä suurimpana syynä siihen oli kuitenkin oman pelin hakeminen, kuin vastustajan hyvyys, vaikka toki OPA tiiviimmin pelasikin kuin ehkä meidän aikaisemmissa otteluissa. 

220 katsojaa sai odotella ottelun avausmaalia aina 10min kohdille. Sitä ennen OPA oli päässyt kokeilemaan muutamaan otteeseen kaukovedoilla, jotka flunssainenkin Janne Vähäkangas hienosti maalilla poimi sivuun. Kotijoukkue iski ottelun 1-0 osuman, kun läpi ottelun terävällä jalalla ja totutulla asenteella pelannut Hämeenkorpi ajoi vasemmalta laidalta sisään ja pamautti pelin avausosuman, jättäen OPA:n maalilla taas hyvän ottelun pelanneen Pasi Hillin voimattomaksi. Maalista huolimatta Moon haki omaa peliään läpi avausjakson. Varsinkin ykköskenttä turhautui välillä omaan peliinsä kun syötöt lipsuivat päätyrajoista yli. OPA iskikin hieman puskista 1-2 vierasjohtoon 12-14minuuttien kohdalla. Ensin Antti Viitaluomalle annettiin napsun verran liikaa aikaa oikealla laidalla ladata kutiaan, joka painui tarkasti takakulmaan 1-1. Siitä 2min eteenpäin ja tällä kertaa Janne Mäntynenä sai veivattua pallon Moonin verkkoon. Hämeenkorpi rauhotteli tilannetta ottamalla aikalisän,  ja ennen taukovihellystä Moon kurittikin OPA:a turhasta höntyilystä. Ajoissa 19.29 ja 19.51 pysähtyivät viisarit tulostaululla ja Moon olikin siirtynyt 3-2 johtoon: molemmilla kerroilla asialla tutkapari Keinänen-Knuutinen jossa Timi sai puttailla tarjoilusta palloa pömpeliin.

Toinen jakso alkoi Moonilta hieman pallovarmemmin kuin ensimmäinen. Tilanteita alkoi syntyä pidemmillä hyökkäyksillä mutta Hilli piti torjunnoillaan pelin aisoissa. SItten olikin OPA:n vuoro iskeä terävä vastahyökkäys josta tuli myös 3-3 tasoitus. Niko Junkkari painoi vasemmalta laidalta ja pamautti kovaa takakulmaan 3-3. Maalin jälkeen Raahessakin pelanneelta Junkkarilta myös sopivan mulkkumainen "yes + tuuletus"-kombo AS Moonin vaihtoaution edessä. Tästä ei kotijoukkue kuitenkaan lannistunut, vaan taas iskettiin kaksi pikamaalia OPA:n suosiollisella avustuksella: ensin Paakkari ja Kylmälä pelasivat tikitakalla OPA:n puolustusta pihalle ja Alkku sijoitti pelin 4-3, ja tästä vain hetki niin kapteeni Uusitalo sai OPA:n maalivahdilta/puolustukselta lahjaksi pomppupallon puolityhjään maaliin josta Lazio ei tietenkään erehtynyt ja peli olikin jo 5-3.

Hieman helpommallakin olisi voinut pelin toki ratkaista, esimerkiksi muutamista ylivoimahyökkäyksistä joissa syötöt karkasivat vääriin tontteihin, mutta eipä päästy nautiskelemaan loppuhetkiä vaan OPA kavensi vielä kutkuttavasti 5-4. Tästä maalista ei nettitoimitus muuta muista kuin että asialla toistamiseen Mäntynenä. Loppuhetkillä OPA haki liivipelaamisella tasoitusta, mutta tällä kertaa AS Moon pystyi pelaamaan myös hyvin kellosta aikaa pois kun sai itselleen pallon ja pelasi normaalia 4vs4 vääntöä. Uusitalo kilautti vielä lopussa tolppaan ja Vähäkangas torjui pari kertaa ja näin otettiin 5-4 voitto kauden vikasta matsista.

Loppusijoituksena ennätystasaisessa sarjassa 5.sija, johon voi lopulta olla varmaankin tyytyväinen. Viime kaudesta parannettiin sijoitusta ja pisteitä, vaikkakin esim. kotikentällä ei tänä vuonna oltu niin hyviä tuloksellisesti kuin viimeksi, joka hieman kyllä kaivelee. Joulutauon jälkeen oli muutaman ottelun mittainen heikko jakso, jossa sarjan kärki pääsi karkuun ja oma sijoitus meni alemmassa keskikastissa taisteluksi. Parhaimmilaanhan kävästiin jopa sarjakakkosena alkukauden jälkeen, mutta aivan ei tänä vuonna varmaan se kuuluisa sipuli sitten riittänyt päätyyn asti.

Mutta ensi vuonna jatketaan taas viisaampina ja toivottavasti ainakin yhtä hyvässä tatsissa kuin tänäkin kautena! Kiitoksia vielä kerran otteluissa käyneille faneille sekä seuraa tukeville yhteistyökumppaneille!