FUTSAL-YKKÖSEN KAUSIENNAKKO

Juho Heiskanen
3.10.2017

2920 sanaa täyttä hölynpölyä, olkaa hyvä & anteeksi.

                        Kausiennakko kohti Futsal-Ykköstä 2017-2018


AS Moon, Raahe >> kotisivut

Viime kausi: 5.sija. 9 voittoa, 4 tasan, 9 häviötä. Maaliero (86-89).

 

Kolmas kausi starttaa Futsal Ykkösessä. Viime kaudella otettiin sarjasijoituksessa askelta eteenpäin, ja sama trendi haluttaisiin mielellään pitää tälläkin kaudella. Viime kausi oli sarjassa ennätystasainen: sarjakolmosen ja ensimmäisen putoajan välillä eroa oli vain 5p, ja keskikastissa mentiin aika lailla pisteen erolla useamman joukkueen voimin. AS Moonin tunnusomainen maalirikas hyökkäyspeli tuotti kauden aikana jälleen sen verran mukavasti tehoja, että vaikka puolustuksessa uunoiltiin välillä koko nelikon/viisikon voimin niin maaliero pysyi suht lähellä +-0 ja loppusijoitukseksi saatiin 5.sija. Yleisökeskiarvossa oltiin totutusti Suomen kärkeä, muiden Ykkösten seurojen tullessa pääosin kaukana perässä. Mutta eipä lässytetä sen enempää menneistä, vaan jauhetaan vähän diibadaabaa tulevasta ja nykyisestä.

Valmistautuminen kauteen on futsalin osalta aloiteltu hyvissä ajoin tänä vuonna, kun futiksen puolella pelit loppuivat aikaisempia vuosia aikaisemmin. Jan-ERIC Hämeenkorpihan olisi pelaaja-valmentajana (=masokistina) halunnut varmaan vetää futsaltreenejä läpi kesän, mutta joku roti sentään! Joka tapauksessa, hiki on liikuntahallilla virrannut nyt jo useamman viikon, ja vähitellen on jo havaittavissa, että tatsia alkaa jätkiltä löytymään. Harjoituspelejä ei kauheasti ole pelattu, jos nyt ei Oulun harjoitusturnausta lasketa jossa pelailtiin juoksevalla ajalla 3peliä yhden päivän sisällä. Pelaajarintamalla ei suurempia muutoksia ole sattunut: Jani ”Silli” Sillanpää hyppäsi sivuun ja Marko ”taikalanne” Koistinaho intoutui taas hyppäämään remmiin mukaan. Pelireissuilla tulee varmasti ikävä Sillin tarinointia ja bluffaamista korttiringissä, lasten lihapullien & ranskalaisten tilaamista buffetpöydässä & Turun kreikkalaisissa, mutta ei se auta kuin selvitä ilman Sipalia! Kuokka tuonee sitten omaa legendaarista höystöään sopivasti mukaan, ainakin Oulu-jengi kasvaa kasvamistaan jos ei muuta! Maalivahtiosastolla on myös riittänyt vilskettä treeneissä. Tai no ei ehkä vilskettä, yhtä sekopäistä hissuttelua se näyttää vieläkin olevan, mutta siis miehiä on maalivahdin tontille tarjolla tällä hetkellä neljäkin eri molaria. Eipähän ole mokeista pula treeneissä. Sievi FS:n kanssa yhteistyö on jatkumassa myös kuluvalla kaudella, se miten pelaajaliikennettä esiintyy, niin sen näkee sitten kauden mittaan. Sen verran tasainen ja tällä hetkellä terve & hyväkuntoinen remmi on kasassa, että näyttöjen kautta saanevat sieltäkin suunnalta hakea pelitatsia keltamustan riveissä, jos tarvetta ilmenee.

Hyökkäysosasto: Keinänen, Knuutinen, Kylmälä, Aittola, Paakkari, Heiskanen

  • Kuka iskee tänä vuonna eniten maaleja, viime kaudella Knuutiselle titteli 15 osumalla.
  • Kuinka pahasti Lempäälässä vituttaa kun Keinänen iskee ainakin erikoistilanteista taas kymmenittäin tehopisteitä? Knuutisen tähdenlento ja kortiton futiskesä on harras muisto vain, kun futsalkausi korkkaa. Korttikunkun titteli on lähempänä kuin koskaan.
  • Mites futiskentillä kesällä hyvin esiintyneet nuorukaiset Aittola & Kylmälä pääsevät taas futsalin saloihin käsiksi? Viime kaudella molemmat olivat jo avainroolissa, tänä vuonna roolia on taas tarjolla.
  • Paakkarilla ja Heiskasella meni viime kausi pipariksi loukkaantumisten kanssa. Kaitsulla nyt paikat kestää, mutta miten on Sheriffin laita. #OffSeasonTraining trendasi ainakin läpi kesän ja maali on taas peli peliltä lähempänä kuin koskaan.

Puolustusosasto: Patanen, Uusitalo (kapteeni, jollain helvetin ilmeellä sai taas nauhan itselleen puhuttua ja sakkokassan diktatuuri jatkuu vielä ainakin vuoden…), Määttä, Hämeenkorpi, Koistinaho, Harjuhaahto, Ollikainen.

  • Patanen joutunee missailemaan vieraskiertueella pelejä, kuka korvaa Jupen suuret saappaat alakerran päällikkönä. Jupe kerkeää vähissäkin peleissä takomaan tehoja hyökkäyspäässä. Uusitalo iski viime kaudella ennennäkemättömät 13 osumaa (Monkulat pelin 5 maalia ei unohdu koskaan), osuisko tänä vuonna jopa treeneistä lähtien?
  • Määttä ja syvä intohimo fyysiseen vääntämiseen. Rinnanympärys kasvaa päivä päivältä, muistaako jättää hihattomat paidat futsalhommissa kotiin?
  • Hämppä ja huolitellut ottelupalaverit. Kertaus ja kertauksen kertaus on opintojen äiti. Tulee painamaan myös ajokoirana armotonta jalkatyötä parketilla aina pelatessaan. Knuutiselle kova haastaja jälleen kerran korttikunkun kisaan.
  • Kuokka hoitanut syksyn ajan fysiikkatreenausta. Ironista kyllä, ”fysiikkakoutsina” mies joka on eniten aina rikki! Heiskaselle ainakin seuraa tarjolla ylimääräisiin venyttelyihin ja hotpowerin yltiöpäiseen käyttöön. Korvaamaton mies myös joukkueen kesken yöelämässä.
  • Harjuhaahto, itse keihäs, korttiringin valtias ja tätä nykyä myös Vaasan opiskeluelämän kruunaamaton profeetta. Tulee taas nakkaamaan kuivaa huumoriaan ja tarjoamaan takuuvarmaa suorittamista, pelipaikalle kuin paikalle kenttäryhmityksissä. Juuso O tulee kunnossa ollessaan myös porukoiden takapenkillä treeneihin ja peleihin. Loukkaantumiset vaivaa, mutta eiköhän sieltä tulla motivaatio huipussa takaisinkin!

Maalivahtiosasto: Vähäkangas, Ollikainen, Männikkö.

  • Kilpailuasetelma on herkullinen. Vähäkangas ja Ollikainen saavat treeneihin lisää käsiä&jalkoja ja ääntä ”hups” huuteluihin kun pallot karkailevat. Tasaiset molarit, päivän kunto tullee ratkaisemaan useamman pelin aloittavan moken. Muuta sanottavaa nuista ei ole, koska ei maalivahdeista ota koskaan selvää. Sekopäitä kaikki.

Valmennus: Hämeenkorpi & Ollikainen. Huoltaja: Pauliina Ollikainen 

-  pyyteetöntä duunia tehty jo harjoituskaudella. On uudet juomapullot, on   syötävää pukukoppia myöten, ja tarvittaessa rasvaa vaikka selän hot powerilla jos nätisti pyytää.)

 

Toimituksen veikkaus: sijat 1-3. Tavoitteena mennä viime kaudesta jälleen askel eteenpäin, joka tarkoittaisi sijoituksen suhteen aika lailla top3 hakemista. Viime kaudella ei kotivoittoja tullut toissakauden tapaan, niitä pitää tänä vuonna taas Suomen parhaan futsalyleisön edessä ottaa! Vieraspeleihin saadaan heti alkukaudesta suunnattua fokusta, kun ensimmäisistä 9 ottelusta pelataan 8 vieraissa. Näistä peleistä pitää paskallakin matikalla laskettuna saalistaa hyvin pisteitä, jos haluaa kauden toisella puoliskolla taistella sarjan kärkipäässä kotiotteluiden voimin. Tasainen on sarja jälleen kerran, ns. maalin ottelut täytyy kyetä kääntämään suurimmalta osin itselle. Viime kaudella tähän ei kyetty ja esim. tasureitakin tuli liikaa. Hurlumheitä vähemmälle, pari maalia vähemmän omiin per ottelu, niin kaikki on kenties mahdollista.

Sitten onkin tarjolla romaanin verran ennakkoanalyysejä sarjan vastustajista! En suosittele lukemista kenellekään!

 


FC Rauma, Rauma >> kotisivut

Viime kausi: 2.sija. 14 voittoa, 4 tasan, 4 tappiota. Maaliero (79-63).

Viime kauden keskinäiset ottelut: FC Rauma – AS Moon 5-3 (0-0), AS Moon – FC Rauma 1-2 (1-1).

 

Rauma pelasi viime kaudella sarjassa selkeäksi sarjakakkoseksi. MadMax paineli selkeään sarjavoittoon, mutta niin oli myös raumalaisten kakkossijakin, kun eroa kolmoseen tuli lopulta jopa 13 pistettä. Varsinkin raumalaisten puolustuspelaaminen oli sarjan eliittiä, maalivahti Juha-Matti Pösön johdolla. FC Raumasta on myös kasvamassa Moonille lievähkö vuori kaadettavana, kun kertaakaan ei voittoa ole heitä vastaan irronnut. Viime kaudella koettiin myös kaksi katkeraa tappiota otteluissa, joista olisi pienellä onnella voinut olla ainakin 3p otettavissa. Mutta se viime kausista.

Kovin nuorehko joukkue ei FC Rauma edelleenkään ole, mutta sitäkin fiksumpi futsalin taktisella puolella. Niila Asunmaan johdolla Rauma on aina vaikea voitettava niin kotona kuin vieraissa. Isokokoinen Jere Kyrkkö tekee kaudesta toiseen hyvin maaleja pivot-pelaamisessa, eikä muutkaan jätkät heikkoja ole. Oikeastaan yksi sarjan selkeästi tasaisimmista joukkueista, jos miettii pelaajalistaa näin ennakkoon mututuntumalta. Viime kaudella Rauma pääsi maistelemaan liigakarsintaa, joten lienee täksikin kaudeksi vähintään samat tavoitteet lyöty lukkoon. Kausi alkoi vakuuttavalla 0-5 vierasvoitolla Lempäälästä Loisketta vastaan. Mainitsemisen arvoista on myös Raumalla pelien livestreamien tuotto nettiin, joka on aina peukun paikka. Ärsyttävän hyvä joukkue ettei tule mitään kauheeta valittamista mieleen. Saatanan pitkä matka sinne ainakin on kulkea pelaamaan. Noh, saapahan pelata korttia bussissa rauhassa.

Toimituksen veikkaus: sijat 1-3. Tervareiden kanssa sarjan ennakkosuosikit. Liian vanhoja eivät vielä jätkät ole, etteikö vielä tänä vuonna taistelisi sarjan voitosta. Jos kykenee pelaamaan yhtä hyvää puolustuspeliä kuin viime vuonna, niin sijat 1-3 täysin otettavissa.


FC Seinäjoki, Seinäjoki >> kotisivut

Viime kausi: Nousi Vaasan Kakkosesta Ykköseen.

 

Toisena sarjan nousijajoukkueena kauteen starttaa ”Mustat Kissat” lempinimeään itsestään käyttävä FC Seinäjoki. Vaasan Kakkonen kävi viime kaudella kisuleil….ei jumalauta ei tuota voi käyttää, FC Seinäjoelle liian helpoksi, kun 14 ottelusta tarttui 12 voittoa ja 2 tappiota. Nousukarsinnoissa kaatui oululainen MBKU, joka ei kyllä karsintoihin sisäpiirin mukaan liiemmin satsannut. Mutta yhtä kaikki, nousu Seinäjoelle ja täksi kaudeksi kovempiin ympyröihin!

Seinäjoki pelaili kauden alla harjoituspelissä 2-2 tasurin liigaporukka Ruutupaitoja vastaan, ja lähtee kauden ekassa matsissa haastamaan heti sarjan kärkijoukkueiksi ennakoitua Raumaa vastaan. Paha on mennä sen enempää veikkauksia tekemään, alkukausi antanee osviittaa tulevasta. Seinäjoelle onkin mukava matkustella ensimmäistä kertaa futsalin merkeissä Ykkösen karkeloissa. Kaupungin palloilukulttuurin mukaisesti toimitus veikkaa ensimmäisiä valmentajapotkuja Ykkösen sarjassa FC Seinäjoen harteille. Niin sanotusti kaupungin maine velvoittaa!

Toimituksen veikkaus: Sijat 10-11. Ei auta, takaisin kakkoseen. Mitään muuta tähän ei tule selitykseksi kuin että täällä ollaan pessimistejä nousijajoukkueiden suhteen. Vähintään toinen nousijoista tulee tippumaan, ja arpaonni suosi nyt mustia kisul…eiku prkl FC Seinäjokea. Miau.


Joutsan Seudun Pallo (JoSePa), Joutsa >> kotisivut

Viime kausi: 7.sija. 9 voittoa, 3 tasan, 10 tappiota. Maaliero (94-94).

Viime kauden keskinäiset ottelut: AS Moon – JoSePa 3-5 (1-1), JoSePa – AS Moon 3-5 (1-3).

 

Hurlumhei-futsalin poppoo Joutsasta Jyväskylän nurkilta pelaa parhaimmillaan nautittavaa futsalia. Nuoret vikkelät ja osittain taitavatkin jätkät painavat hyökkäyspäässä hyvin maaleja, kuten viime kauden 94 osumaa kertovat, jolla irtosi sarjassa 3.eniten maaleja tehneen joukkueen titteli. Harmi vain, että futsalissa pitäisi korkeimmilla sarjatasoilla myös osata vähän sitä puolustustakin, joka aina silloin tällöin unohtui Joutsan jätkillä hyökätessä välillä turhankin innokkaasti. 94 byyriä omiin, sekin oli sarjassa kolmanneksi eniten. Kuulostaa aika tutulta näin AS Moonin riveissä, eikö? Hieman samantyyliset joukkueet ovat kieltämättä kyseessä, ja keskinäiset ottelut ovatkin olleet aina vähintäänkin viihdyttäviä. Viime kaudella kumpikin haki kovat ryöstöretket toisen kotiluolista, cupissa JoSePa onnistui tiputtamaan raahelaiset myös jatkosta tiukan taiston jälkeen.

Tänä vuonna erilaista Joutsassa on ainakin farmisopparin loppuminen liigajoukkue KaDy:n kanssa. Nuoria jätkiä on taas seura täynnä, joten jalkoja varmasti riittää kentälle asti eikä pelaajapulaa tuskin tarvitse siellä stressata. Alakerrassa pelaa kaksi vahvaa pelintekijää: Moonia vastaan usein hyvillä otteilla esiintynyt Janne Kosunen, sekä KaDystä siirtynyt kokenut Tarkko Savela. Hyökkäyksessä vipeltää Joutsan teinityttöjen suosikki Olli Malin. Emme mainitse häntä lempinimellään, JoSePa muistaa sen mainita kuitenkin itse kauden aikana useamman kerran. Toivottavasti kuitenkin kasvattaa takajeejeen taas minttiin, viime kauden ohivuoden jälkeen! Noin muuten, JoSePa voinee olla ehkä tämän kauden musta hevonen kärkipään sijoituksia ratkottaessa loppukaudesta. Jos saavat puolustustaan tukittua edes hivenen viime kauteen verrattuna. Joukkueen nettivastaavilta myös hyvää duunia menneinä kausina, hyviä rapoja ja ennakoita! Monet voisi ottaa mallia tässäkin sarjassa.

Toimituksen veikkaus: sijat 4-6. Viime kauden sijoitus tulee todennäköisesti paranemaan. Maalierolla napsivat viime kaudella sijoituksia ylöspäin, kun tasapisteissä oli lopulta 3 joukkuetta, joista JoSePa maalierolla parhaana. Kuulunee kuluvanakin kautena koviin kotijoukkueisiin, hyvän kotiyleisön siivittämänä.

 
Lohikosken Pallokerho (LPK), Jyväskylä >> kotisivut

Viime kausi: 8.sija. 9 voittoa, 3 tasan, 10 tappiota. Maaliero (77-81).

Viime kauden keskinäiset ottelut: LPK – AS Moon 1-4 (1-3), AS Moon – LPK 7-4 (4-1).

 

Jyväskylän futsal-ympyröistä ponnistava LPK pelasi viime kautena varsin mukiinmenevän esityksen nousijajoukkueeksi. Nuorehko joukkue (pl. joukkueen liideri Stefan Petrescu) säilyi sarjassa lähes trillerimäisen päätöskierroksen turvin, jossa joukkue haki 4-5 vierasvoiton lähes täpötäydeltä Kaustisen kotisalilta, sysäten KP-V:n bensalenkkarit takaisin kakkoseen. Siitä automaattinen littipeukku Jykylään vielä näin tauonkin jälkeen! Maalintekovoimaa löytyi varsinkin Valtteri Lohelta, sekä Tuure ”NISKA” Fagerströmiltä, jotka pommittivat yhdessä 37 kihausta.

Tämä kausi alkoi tylyllä 6-0 vierastappiolla JoSePa:a vastaan. Sivustojen mukaan vielä ei aivan kaikki futsalistat olleet messissä mukana. Lieneekö sielläkin futispuolen sarjavoitto Nelosessa venähtänyt saunomisen puolelle pitemmäksi aikaa. Viime kauden tapaan tulee pelaamaan tänäkin kautena sarjapaikkansa puolesta. Nuoret jätkät ovat sielläkin taas vuoden kokeneempia futsaliin, joten mahdollisuuksia on toki parempiinkin sijoituksiin kuin viime kauden 8.sija.

Toimituksen veikkaus: sijat 7-9. Jos avainpelaajat viime kaudelta jatkaa, ei pitäisi olla ainakaan ensimmäisenä putoamassa sarjasta. Eka peli näytti Joutsassa pahalta, samanlaisella menolla tulee kylmää kyytiä varsinkin vieraissa. Säilynee silti viime kauden tapaan niukin naukin mukana Ykkösessä. Fagerström painaa niska limassa sen verran tehoja, että pakko jo senkin vuoksi säilyä. (edit. NISKA onkin siirtynyt myös isompiin ympyröihin, joten eihän ne sitten ehkä säilykään!)
 

Palloseura Villa, (PS Villa), Hyvinkää >> kotisivut

Viime kausi: 3.sija. 10 voittoa, 3 tasan, 9 tappiota. Maaliero (75-67).

Viime kauden keskinäiset ottelut: PS Villa – AS Moon 6-1 (5-0), AS Moon – PS Villa 4-4 (4-1).

 

Hyvinkään vaaleensiniset pelasivat viime kaudelle hyvän ja ehjän kauden, aina sarjakolmoseksi asti. Toissa kaudella hyvinkääläiset selviytyivät aina nousukarsintaan asti, josta kuitenkin jäi luu käteen. Hyvin on siis siellä pelit sujuneet edelliset kaksi kautta. Keskinäiset ottelut ovat hyvässä muistissa edelleen: vieraissa saatiin avausjaksolla kunnon oppitunti vastahyökkäysosaamisesta, kun Villa painoi komeita kuteja sisään. Kotikentällä 4-1 johtokaan ei riittänyt, kun Villan ”liivipelaaminen” oli jälleen kerran sarjan parhaimmistoa, ja painoivat pelin väkisin tasoihin. Räikän veljekset olivat läpi kauden tehokkaalla päällä, sekä myös Tomi Kohonen toi maalintekotaitoa hyökkäyspelaamiseen. Myös puolustuspäässä joukkue erottui ns. keskikastin joukkueista tiiviillä pelaamisellaan, ja ansaitsi täten sijoituksen sarjan kärkikahinoissa. Hyvinkäällä myös katsomossa tuntui katsojia olevan, joten senkään suhteen ei ole nillittämistä. Täksi kaudeksi Hyvinkäällä tavoitellaan varmasti samanlaista kautta kuin viimeksikin, tavoitteena kenties aina liiganousun haaveilut.

Jos nyt jotain kuittailua täytyy nostaa esiin, niin Villa kuuluu myös sarjan ns. nillittäjäosastoon, muutaman kunnon suunsoittajan puolesta. Montako korttia heilahtaa taas kauden aikana, jää nähtäväksi. Moonin puolesta ainakin taikalanne-Koistinaho odottanee vesi kielellä Hyvinkään reissua, sen verran taisi nilkat saada osumaa, että lienee jonkinlaista kuittia luvassa jos takkutukka paikalle eksyy (herää) pelaamaan.

Toimituksen veikkaus: sijat 4-6. Rinki lienee samanlainen kuin viime kaudella, joten automaattisesti sarjan kärkikahinoihin. Kotona erittäin hyvä joukkue, rinki tarpeeksi laaja myös pitkille vierasreissuille. Jäänee kuitenkin top3 ulkopuolelle, vaikka sitten Räikkien pelikieltojen takia.


Sääksjärven Loiske (Loiske), Lempäälä >> kotisivut

Viime kausi: 9 sija. (9 voittoa, 3 tasan, 10 tappiota. Maaliero (85-90)

Viime kauden keskinäiset ottelut: AS Moon – Loiske 2-2 (1-2), Loiske – AS Moon 9-4 (4-2).

 

Ai että, mielenkiintoisia tunteita herättävä janariporukka Lempäälästä. Ehkä yksi tylsimmistä paikoista käydä pelaamassa vieraspelit, mutta samaan aikaan myös ärsyttävin. Yleisö ei olis paha juttu hei. Viime kaudella otettiin itse kuivaa kakkoseen vierasreissulla (9-4) kun pää ei kestänyt puolustuspäässä alkuunkaan. Sairiala pyörittää kokemuksella peliä alakerrasta, Leppänen kekkuroi kärjessä pomput sisään ja moronääspäivää kaikuu penkillä. Viime kaudella oli jo lähellä loppukaudesta hyytyminen kohti putoamista, mutta lopulta paikka säilyi Ykkösessä. Kotona vaikea voitettava, vieraissa ollut vaikeaa joskus pienehköllä ringillä.

Tämä kausi starttasi kunnon kairauksella Raumaa vastaan, kun kotona tuli tukkaan tyylipuhtaasti 0-5. Tulos otettiin Raahessa iloisesti vastaan, ehkä yksi tämän kauden tärkeimmistä reissuista käydä kuittaamassa viime vuoden tappio Lempäälän ”luolassa”.

Toimituksen veikkaus: sijat 7-9. Ei ne tipu vieläkään, saatana. Ja ehkä ihan hyvä niin, tunnetta ja väriä tarvitaan tähänkin sarjaan. Ja futisforumille Karin terveisiä! Ikähaitari tuottaa tänä vuonna taas ongelmia, tuskin pysyy nuorempien vastustajien perässä edes viime kauden tapaan.


Tampereen teekkareiden JP-kerho ACE (ACE), Tampere >> kotisivut

Viime kausi: nousi Tampereen Kakkosesta Ykköseen

 

A.C.Estudiantes, kuten heitä pitäisi vissiin nettisivujensa perusteella kutsua, nousi viime kauden päätteeksi Tampereen Kakkosesta sarjavoittajana Ykköseen. Kutsukaamme vaan suosiolla heitä Mansen teekkareiksi. Viime kaudella laajassa Tampereen Kakkosen sarjassa karttui 20 ottelusta 14 voittoa, 3 tasuria, 3 tappiota. Huomio kiinnittyi maalieroon (98-50), jolla irtosi sarjassa tehdyissä maaleissa vasta 6 paras sijoitus. Liekö sarjassa menty sitten hurlumhei meiningillä, kun keskikastin joukkueetkin latovat päälle 100 osumaa kauteen? Omiin meni kuitenkin selkeästi sarjassa vähiten osumia, joten lienee siellä osataan puolustaa. Ettei vain olisi nuorennettu versio Zenithistä tässä tulossa puolustuspelaamisen ja vähämaalisten pelien suhteen?

Harjoitusottelussa Mansen teekkarit pelasivat ainakin täksi kaudeksi noussutta Mad Maxia vastaan, häviten 5-2. Viime kauden paras maalintekijä oli Topias Tuomola 16 osumalla, jolla ei myöskään maalipörssin kärkisijoilla juhlittu. Joten jännä nähdä millainen teekkarisakki sieltä tulee vastaan. Kulmakuvioita on ainakin kuulemma treenattu lähes yhtä paljon kuin Raahessa, teekkaritorvien sävellyksellä tietenkin.

Toimituksen veikkaus: sijat 7-9, ei hätää putoamisen suhteen mutta ton nimenkin perusteella ei vain pysty korkeammalle edes ehdottaa….teekkarit, huoh ei jatkoon.


Tervarit, Oulu >> kotisivut

Viime kausi: tippui Futsal-Liigasta

 

Tulevan kauden derbyvastustaja Oulusta, jossa varmasti tavoitteena vain sarjan voitto ja nousu takaisin liigan isoihin valoihin. Viime kausi päättyi katastrofaaliseen pupellukseen ja lopulta putoamiseen, kestääkö paineita tänäkään vuonna vuorostaan nousun suhteen? Pelaajalistat ovat päivittyneet some-tilien perusteella kovaa tahtia, mutta toisaalta heistäkin osa on vielä telakalla loukkaantuneena. Joka tapauksessa nimet Juho Keskinen, Iiro Vandell, Riku Säärelä, Dritan Stafsula, Juho Väinälä ovat kovia nimiä sarjaan kuin sarjaan futsalissa. Ja onhan siellä sitten esim. Heikki Halmet, joka ei vissiin lopeta koskaan, sekä AS Moonille tuttu RETU VÄRRI, vanha OPA-legenda ja alkulämmittelyjen vetämisen maestro.

Tunnetta tulee paikallisotteluissa varmasti olemaan. Heinäpään urheilutalo soveltuu futsalin peleihin Raahen liikuntahallin tapaan vallan mainiosti ja yleisöäkin varmasti kotipeleissä käynee. Ehdottomasti yksi sarjan kovimpia joukkueita. Myös farmisopimus liigajengi SoVo:n kanssa tuottanee vieraspeleihin apuja, jotka ovat viime kausina liigassa olleet haastavia Tervareille aina jossain välissä koittaneen pelaajapulan vuoksi.

Toimituksen veikkaus: sijat 1-3. Yllätys olisi, jos ei kolmen sakkiin itseään pelaa. Varsinkin kotona pelaavat varmasti ”parhaimmilla” jätkillään Stafsuloita myöten. Vaikea nähdä kokeneiden jätkien reissaavan ihan jokaista vieraspeliä ykkösessä.
 

Turun Pallokerho (TPK), Turku >> kotisivut

Viime kausi: 4.sija. 10 voittoa, 2 tasan, 10 tappiota. Maaliero (82-80)

Viime kauden keskinäiset ottelut: AS Moon – TPK 4-4 (2-0), TPK – AS Moon 4-2 (0-2).

TPK kuului viime kauden positiivisiin yllättäjiin ainakin allekirjoittaneelle. Nousijajoukkueena joukkue painoi suhteellisen pienellä ringillä läpi kauden, ja nousi ennätystasaisen sarjan päätteeksi sijalle 4. Varsinkin avainpelaajat Kari-Pekka Koivunen – Eemeli Laaksonen – Joonas Manzo iskivät välillä tehoja kovalla tahdilla. Täksi kaudeksi Koivunen siirtyikin jo liigaympyröihin SoVo:n riveihin, jonka vaikutus nähdään täten myös TPK:n peleissä myöhemmin. Viime kaudella keskinäisissä otteluissa TPK kiri aina takaa joko tasoihin tai ohi, joten sinnikäs joukkue on kyseessä. Ei nyt kovin kauheasti tule mieleen mitään negatiivista turkulaisista, josta voisi puukkoa heittää, joten ihan yllättävän asiallisia taisivat turkulaisiksi olla. Pitkä on matka Suomen Turkuun tänäkin vuonna mennä saalistamaan ryöstöpisteitä Samppalinnasta, mutta ei se auta.

Mitään sen suurempia ennakkotunnelmia turkulaisista on paha tähän alkaa arpomaan, kun seuran fb-sivusto on elellyt hiljaiseloa viime kauden vikan pelin jälkeen, eikä kotisivutkaan taida sen kummemmin toimia. Herätys Turku! Kausi alakaa! Manzolle pornoviikset kasvamaan ja kausi käyntiin!

Toimituksen veikkaus: sijat 4-6. Jos rinki on vähänkään yhtä vajaa kuin viime vuonna, ei asiaa kärkikahinoihin. Pienestäkin ringistä löytyi ainakin viime vuonna sen verran taitoa ja pelisilmää taktisille pointeille, että ylemmän keskikastin sijoitukset ovat haarukassa.


Zenith Myllypuro (Zenith), Helsinki >> kotisivut

Viime kausi: 6.sija. 10 voittoa, 1 tasan, 10 tappiota. Maaliero (69-76).

Viime kauden keskinäiset ottelut: AS Moon – Zenith 3-2 (1-1), Zenith – AS Moon 3-8 (2-3).

 

Itä-Helsigin ylpeys on aina siitä helppo analysoitava, että kun heittää viime kauden tapaan että ”päästävät vähän maaleja, mutta eivät myöskään osaa niitä itse tehdä”, ei voi mennä kovin kauheasti hakoteille. Viime kauden maalierokin noudatteli tätä kaavaa: oma pää pysyi varsinkin kotikentällä hyvin tukossa (vaikka me painettiinkin hulinaksi ja 8 byyriä), kun taas hyökkäyksessä ei verkot turhan useasti soineet. Kokenut ja raamikas joukkue, jonka kanssa varsinkin AS Moonin Hämeenkorpi nauttii painia, lienee Määttäkin. Kyykky- ja selkäpäivä tulossa pojille kun taas peli koittaa. Ylivoimaisesti nihkein kotikenttä pelata katsojien suhteen (kun sinne ei niitä saatana mahdu), ja pelialuekin suhteellisen postimerkki.

Pelaajista jälleen vaikea mennä arvuuttelemaan ketkä kokeneista vielä jatkaa, ja onko uusia kykyjä löytynyt Herttoniemen metroaseman nurkilta lojumasta. Zenithin nettitoimitus on ainakin ollut ns. herkällä tatsilla liikenteessä, kun tietynlainen kausiennakko pamahti ilmoille elokuun aikana 16.8! Mitä helvettiä!? Liekö terassilla rustattu kasaan. Hienoa että kiima on ollut kova futsalin suhteen. Valmentajaporras sielä on ainakin pistetty kovalla kädellä uusiksi. Muut hommat näkee sitten lienee kauden alkaessa mitä sielä duunataan tänä vuonna.

Toimituksen veikkaus: sijat 10-11. Joskus se Zenith tippuu, ja valitettavasti se käy tänä vuonna. Kokeneita jäänee useampi sivuun, ja ihan heti ei uudet jätkät hitsaannu taktisesti yhteen. Ja toisaalta, mitä nuorempi joukkue, niin sitä enemmän maistuu myös pitkillä vierasmatkoilla VR:n ravintolavaunussa märkä. Unlucky son, hyvästi ykkönen.