LPK tulee kylään kauden toiseksi viimeisessä ottelussa.

Juho Heiskanen
1.3.2018

AS Moon - LPK (Jyväskylä), la 3.3 klo 15.00

Vaikka haaveet nousukarsinnoista murenivat viime kotiottelussa koettuun 2-3 tappioon JoSePa:lle, pelataan toki kauden kaksi viimeistä ottelua tosissaan loppuun. Kumpikin matsi päästään mukavasti pelaamaan vielä kotikentällä. Ensimmäinen koitos koittaa tulevana lauantaina klo 15.00, kun jo varmuudella sarjaporrasta alaspäin matkaava sarjajumbo LPK saapuu pohjoisen kiertueelleen. Tämän kauden aikaisemmassa kohtaamisessa pisteet jäivät AS Moonille 2-8 (0-3) numeroin.

AS Moon taistelee sarjassa vielä kärkisijoista heti kärkikaksikko Tervarit/JoSePa:n perässä. Tällä hetkellä sarjasijoituksena näyttäisi olevan 4.sija, 4p TPK:a perässä ja piste PS Villaa edessä. Tulkaahan kannustamaan lauantaina AS Moon kotivoittoon jyväskyläläisistä vierailijoista! Liput normaalisti 3/6e. Kahvio auki janoisille&nälkäisille toki myös.