AS Moon - Tervarit 3-3 (1-1)

Juho Heiskanen
22.10.2019

Kotiavauksessa laihana lohtuna tasatulos

 Kovasti oli kauden kotiavausta odotettu, ja aivan viime sekunnille asti näytti että AS Moon vie ottelusta täydet bongot omaan plakkariin. Lopputuloksena loistavan ennätysyleisön (328 katsojaa <3 ) edessä taivuttiin kuitenkin lopulta 3-3 (1-1) tasatulokseen hienon vastustajan antaneen Oulun Tervarit kanssa, kun tasoitus heilahti omiin summerin soidessa ajassa 40.00.

Läpi ottelun AS Moon piti huomattavasti enemmän palloa ja peli pyöri taktiikan mukaan keltamustan kontrollissa. Kotiavaus ja derbyottelun jännitys ei purkautunut ylilyöntinä parketilla ja ottelussa mentiin erittäin jännittävissä ja tasaisissa tunnelmissa koko nelikytminuuttinen. AS Moon siirtyi avausjaksolla pitkän pyörityksen jälkeen ansaitusti 1-0 johtoon, kun Keinäsen syöttö maalinedustalle löysi kapteeni Uusitalon, jonka kumurakuti yllätti varsin helpohkosti muuten Tervareiden maalilla totutun varmasti esiintyneen Tiikeri Keskisen. Tervarit hiljensi kuitenkin kotiyleisön pian tämän jälkeen, kun pienen seinäsyöttökuvion jälkeen maalilta löytyi Arttu Niemelä joka ohjasi parista metristä pallon takatolpilta sisään 1-1. Tauolle kutkuttavissa fiiliksissä.

Toiselle jaksolle asteli ensimmäisen jakson tapaan varsin maltillinen AS Moon. Peliä rakennettin rauhassa omista lähtien eikä pelissä suurempia farsseja tapahtunut aikaisempien derbyjen suhteen. Toki Tervarit esiintyi myös laadukkaasti pelaten. Kotijengi paineli kuitenkin pian 3-1 karkuun, kun kakkoskenttä vastasi heittereiden huuton iskemällä kaksi maalia pömpeliin. Ensin Hannes Seikkala liukui väkisin Teme Aittolan tarjoilun maalin edestä sisään, ja kohta oli tuplahaukka-Paakkarin vuoro maltillisen haltuunoton jälkeen sijoittaa parista metristä etukulmaan Moon 3-1 karkuun. Mutta sitten vastasi myös Tervarit huutoon. Keskiseltä laadukas nopea heitto vastahyökkäykseen vasemmalle laidalle pystyyn kirmanneelle Niemelälle, jonka volley pamahti "once in a lifetime"- tyylisesti suoraan ilmasta kovaa takayläkulmaan. Helvetin hieno maali ja hattua pois päästä (maalikoosteesta nähtävissä myöhemmin).

Sitten haettiin asetelmia seuraavat 10min. Tervarit kävi tasoitusta lähellä pariin otteeseen, mutta esim Kohosen ylärimakuti ja läpiajot Vähäkankaan torjunnoissa piti kotijengin voitossa kiinni. 5min lopusta Tervarit otti liivipelaamisen käyttöön, ja pitkään näytti että tulosta ei sillä synny. Paakkari oli 20cm päässä sijoittaa pelin pakettiin tyhjiin mutta ei mene niin ei mene. 3sek ennen loppua Tervarit saa sivurajapotkun puolen kentän tuntumasta ja Moonin penkillä tuuletellaan jo voittoa. Mutta sieltä vain saatiin pallo rajaa hipoen pelattua kulmalle asti Tervareiden parhaana palkitulle Niemelälle, nopea sutaisu maalin edustalle ja Iiro Vandell painaa kokemuksella kovaa tontille ja ohjaa summerin soidessa pelin 3-3 tasoihin ja halli hiljenee. Saatana. Mutta se siitä, tiukka matsi jossa molemmilla oli omat tontit ottaa se kolmekin pistettä. Pallohallinta ja kontrolli oli kuitenkin sen verran enemmän Moonilla että kyllähän tämä tulos sylettää niin helvetisti. Mutta jatketaan ensi lauantaina Via Dolorosaa ja koitetaan kurittaa FC Rauman kokenutta jengiä maanrakoon. Siitä tarkemmin tulevalla viikolla, nyt painutaan takaisin saunaan itkemään ja inisemään forumeille.

Ottelun maalikooste katsottavissa TÄSSÄ

Ottelun pöytäkirja luettavissa TÄSSÄ