Tervareiden kaatoon hyvässä tappiottomassa putkessa

Juho Heiskanen
13.2.2021

Tervarit - AS Moon la 13.2.2021 klo 19.00

Kauden kolmas "derby" Oulu-Raahe akselin välillä potkastaan käyntiin la-iltana klo 19.00, kun suht hyvässä liidossa vuoden 2021 puolella oleva AS Moon kohtaa aina rakkaan ja laadukkaan vastuksen antavan Oulun Tervarit.

AS Moon on vuoden 2021 puolella pelannut 7 ottelua, josta alla on 5voittoa, tasuri ja yksi tappio vuoden alussa TPK:lle. Varsinkin kaksi viimeisintä selkeää voittoa KF Kosovasta vieraissa 9-0 ja viime vkl kotona VehU:a vastaan 5-1 ovat antaneet syytä rentoon fiilikseen treeneissä. Pisteitä on mukavasti heilahdellut koko pelaajistolle ja pienet muutokset peluutuksissakaan eivät ole hidastaneet tahtia. Yksi iso takaisku joukkueelle kuitenkin loppukaudeksi sattui, kun viime ottelussa saksipotkutaitoaan esitellyt Patanen loukkasi pohjetta sen verran pahasti, että ei taida enää tälle kaudelle kentälle parantua täyteen iskuun. Mutta on sieltä joukkueen Adonis ennenkin tervehtinyt, joten ei vielä satavarmuudella poissuleta Jupen näkymistä vielä parketilla tälläkin kaudella! Muuten Moon pääsee otteluun täydellä rosterilla ja valinnanvaraa on valmennuksella ketä heittää askiin Tervareiden kaatoon. VehU pelin huilannut Hannes Seikkalakin on onneksi tervehtinyt pienestä vaivastaan ja on varmasti tutussa ympäristössään Oulussa eittämättä raikkaalla jalalla liikenteessä.  

La-illan vastustaja Tervarit on pelannut tasaisen kauden, vaille mitään suurempia "hienouksia" tai kovia voittoputkia, mutta toisaalta ilman mitään suurempia pettymyksiäkään. Tervarit löytyy tällä hetkellä Moonia pari peliä vähemmän pelanneena sijalta 6. ja yhdeksän pistettä Raahea jäljessä. Alla on kaksi vierastasuria sarjakakkosen FC Kiiston sekä Joensuun Riverballin vieraana. Syyskierroksella nähtiin Raahessa hyvälaatuinen 40min futsaltaistelu, jossa Tervarit iski Ville Niskalan kahdella maalilla pisteet lopulta varsin ansaitusti jakoon 2-2 lopputuloksella. Tervareiden pelaajisto on elänyt huomattavasti enemmän kuin AS Moonilla, osin loukkaantumisten johdosta ja osin uusien kasvojen liityttyä kauden mittaan rosteriin.

Mikäs se olisi futsalkausi Tervareissa ilman Adrian Rizvania? No ei mikkään! Adi teki liekö seittemännen paluun parketille rakkautensa äärelle, ja iski jo Joensuussa ekassa pelissään palloa pömpeliin. Raahelaisille tuttu mies nähdään suurella varmuudella myös la-iltana Oulun Heinäpään Urheilutalolla ja nälkää miehellä riittänee. Ville "Mörkö" Määttä on jo Moonilla hieronut hartiat ja nännit öljytyksi ja on valmis painimaan Adin kanssa pisteistä. Mielenkiintoinen kaksintaistelu nähtäneen verbaalisesti taas Mehu Keinäsen ja tällä kaudella ilmiömäisiäkin maaleja iskeneen Ville Niskalan välillä, kummalla kestää kasetti prässin alla ja kumpi onnistuu viime aikojen hyvää pistetehtailuaan jatkamaan myös derbyssä? Toinen huomionarvoinen seikka vastustajan riveistä voi olla Kemistä täksi kaudeksi saapuneiden Ville Angerian ja Konsta Jussilan otteet? Aika hiljaista on tämä kausi ollut ainakin tehojen osalta, joten kykenevätkö nostamaan rooliaan loppukaudesta. 

Vielä painetaan ilman yleisöä näitäkin otteluita, mutta onneksi Tervarit lähettää ottelun suorana ja ilmaisena (vaatii sivustolla vain ilmaisen kirjautumisen!) Solidsport- sivustolla  TÄSTÄ   Käykäähän treenailemassa sivusto käyntiin ja klo 18.55 lähtien siellä on Tervareilla selostuskin tulilla.