Ilves nurin 6-1 (3-1)

Juho Heiskanen
28.11.2021

AS Moon - Ilves FS 6-1 (3-1) Maalit: Patanen x2, Seikkala, Mäki, Keinänen, Iivonen

AS Moon nappasi lauantaina suht helpot kotipisteet muutoksen kourissa olevasta Ilveksestä. Vieraat saapuivat otteluun suht nuorehkolla miehityksellä, ja oli selkeästi ottavana osapuolena läpi ottelun.

Avausjaksolla kotiyleisö sai odotella maaleja reilut 8min, kunnes lopulta jälleen hyvin haastojaan parketilla esittänyt Hannes Seikkala sijoitti pallon alakulmaan vastahyökkäyksen päätteeksi. Ilves hyödynsi harvat paikkansa 13min kohdilla, kun AS Moon ei saanut purettua palloa oman maalin edustalta, ja lopulta Patrik Toropainen pisti pallon ohi Vähäkankaan. AS Moon kuittasi tämän kuitenkin jo seuraavassa vaihdossa, kun hyvään maalivireeseen Moonissa päässyt Nico Mäki pamautti vaparin läpi Ilveksen muurin ja pelin 2-1 tilanteeseen. Taukotilanteeksi 3-1 tyylitteli JP Patanen ja näin oltiin ansaitussa johdossa. Mitään futsalin riemujuhlaa ei avausjakso kotijoukkueenkaan esityksestä antanut vielä irti, mutta tauolla juonitut kuviot saivat toisella jaksolla Moonistakin enemmän irti.

Toisen jakson aikana maaliverkkoja pääsivät vielä venyttelemään Patanen päivän toisellaan, sekä itse maestro Keinänen, lähes kuljettaen pallon sisään takatolpalta tyylikkään syöttökuvion päätteeksi. Loppunumerot 6-1 sai kunnian taiteilla 16-vuotias Otto Iivonen, joka kiitti valmennusta peliajasta ja piti myös lupauksensa treeneissä luvatusta maalista jos kentälle pääsee. Hieno debyytti muutenkin Iivonen juniorilta, miehekästä haastamista hyökkäyspäässä ja nöyrää duunia alaspäin tarpeen tullen. 

AS Moonin osalta ottelut jatkuvat tulevana sunnuntaina kun Hifk saapuu vierailulle klo 15.00. Lauantain voitolla AS Moon nosteli asemiaan hyvinkin tasaisessa sarjassa, nousten viidenneksi. Sunnuntaina vastustaja Hifk majailee sarjassa sijalla 8, vaikka onkin kerännyt saman pistepotin kuin Moon. Tärkeitä pisteitä siis jaossa ennen itsenäisyyspäivää, nähdelläänpa sillon taas hallilla!