Juna kulukee - AS Moon kuuden ottelun voittoputkessa

Juho Heiskanen
8.1.2022

AS Moon - PP-70 8-3 (6-1)

AS Moon pisti joulutauon jälkeen niisanotusti pökköä junan kaminaan ja pyyhki Tampereelta saapuneella PP-70 varsinkin avausjaksolla Liikuntahallin lattiaa. Puoliajalla Keinäsen sanat pukukopissa "onkoha yhtä dominoivaa esitystä omalla uralla tullukaa meiltä nähtyä ekalta 20min" ei ollut lainkaan leijumista/liiottelua, sen verran nätisti pyöri peli avausjaksolla jossa toki ottelu ratkesikin.

Etukäteen oli valmennus tehnyt hyvää scouttausta vastustajan pelistä, jonka johdosta varsinkin hyökkäyspäässä tuntui ekalla jaksolla Moonilta onnistuvan lähes kaikki. Varaa oli jopa tuhlaillakin muutama maalipaikka esim 1vs1 vastustajan maalivahtia vastaan, ja silti taululle ladottiin kuusi hienoa maalia ekaan 20min. Ottelun alku alkoi silti klassisesti, kun PP-70 laukoi kulmapotkusta kahdella kimmokkeella pallon ohi Vähäkankaan ja 0-1 johtoon Antti-Pekka Ruoholan saadessa maalin itselleen. Viime aikoina Moonin pelissä on onneksi opittu olematta niisanotusti paskomatta housuun vastustajan iskiessä alkuun, ja tänäänkin nähtiin samantien kuitti takaisin seuraavassa vaihdossa. Toisensa kemioillaan löytävät Knuutinen&Keinänen hoitivat pelin 1-1 tasoihin, kun Knuutinen näki takatolpille kirmanneen Keinäsen joka sai kiskaista pallon metristä maalin kattoon. Sama kaksikko oli asialla kolmisen minuuttia myöhemmin, tällä kertaa Keinäsen löytäessä hienolla diagonaalisyötöllä Knuutisen oikealta laidalta, jolta varma viimeistely 2-1. Kakkoskentässä esiintyneet Hämeenkorpi-Salmela-Iivonen-Mäki oli asialla seuraavana, kun Otto Iivonen rymisteli itselleen tyypillisen maalin maalinedustalta ja pelin 3-1 ajassa 8.24. 

PP-70 maalivahti Mansikkamäki ei kauaa kerennyt kylmää hikeään otsalta pyyhkiä, kun Moon painoi kiimassa lisää päälle. Pelissä alkoi olemaan ratkaisun makua ajassa 11.18 kun AS Moonin ykköskenttä näytti erikoistilanteen mallia tamperelaisille, kun harjoitellun kuvion jälkeen Seikkala pääsi kiskomaan kärkkärillä yläkulmaan 4-1. Tästä hetkinen eteenpäin ja AS Moonin streamin selostusdebyytissä Jaakko "Paavali" Remahl koki eroottisia värähtelyitä monien muiden tavoin, kun Hämeenkorpi löysi jostain seitsemännestä taivaasta itselleen tekniset jalat keskialueen riiston jälkeen ja pujotteli 3 pakkia ja molarin vipuun ja sijoitti tyhjään maaliin 5-1. Herranenaika sentään! Penkillä oli naurussa pidättelemistä... Ja kuin kirsikkana kakun päälle ajassa 17.33 viltistä kentälle irti päästetty Heiskanen käy sijoittamassa ekalla tatsillaan pelin 6-1, maalissa jossa suurimman huomion vei maalia edeltänyt taikatemppu Pataselta (sateenkaarella prässääjä vipuun, syöttö kulmaan Seikkalalle, jolta tarjoilu maalin eteen Heiskaselle). 

Toinen jakso ei yhtä tykitystä enää sitten ollutkaan, johon vaikutti varmasti suuresti PP-70 käyttämä liivipelaaminen aina kuin mahdollista. Mutta kerettiin siinä heti ekaan vaihtoon yksi maali tehdä. Heiskanen käy pohjilla luovuttamassa pallon tänään täysin kenttää hallinneelle Seikkalalle ja kehottaa miestä painelemaan vaan suosiolla eteenpäin. No Hanneshan tottelee ja painaa coast to coast-tyylisen soolomaalin ja pelin 7-1. 8-1 osuma nähdään vielä ajassa 24.16 kun Patanen pääsee vetämään keskisektorilta maskin takaa ja pallohan on totutun varmasti maalissa.

PP-70 pientä balsamia haavoihin nähdään kahdella hyvin tehdyllä liivipelaamisen osumilla, asialla ajassa 30.05 Tuomas Lehti sekä pelin lopussa takatolpilta namutteleva Ruohola päivän toisellaan. Maistuvat pisteet Moonille, sarjassa kivuttiin jo toiseksi ja alla kuuden ottelun voittoputki. Peliesitykset eivät myöskään ole vallan hassumpia olleet tässä viime aikoina. Mutta nyt takit kiinni ja katseet kohti ensi vkl kovaa vierasreissua VehU:n vieraaksi, joka on myös löytänyt peliinsä selkeästi oikeat avaimet ja on myös kovassa tikissä. Kova testi tulossa, mutta eiköhän me aleta painamaan työhaalarit ensi vk päälle ja toivottavasti sunnuntaina Tampereella soi Kari Tapion ikivihreä "Juna kulkee" taas kopissa!

Ottelun tilastot nähtävissä TÄSTÄ