6p viikonloppu onnistuneesti maaliin

Juho Heiskanen
23.1.2022

AS Moon - FC OPA 6-3 (4-1) AS Moon - VehU 5-3 (2-1)

AS Moon sai taistella viikonlopun otteluissaan ihan tosissaan ja viime minuuteille asti, mutta tärkeimpänä saavutettiin tavoitteeksi isketyt täydet pisteet molemmista matseista. Samalla Moon porskuttaa nyt yhdeksän ottelun voittoputkessa. Pienet raportit molemmista otteluista alla ilman sen suurempia analyysejä!

Lauantaina OPA tuli derbyyn hyvin nälkäisenä jenginä. Hienoa oli huomata uskallus parhaimmillaan korkeaankin prässiin, jota harva jengi on viime aikoina Moonille esittänyt puolustuspelaamisessaan. Moon ratkaisi ottelun kuitenkin avausjakson tehominuutteihin, kun varsinkin yhdessä vkl aikana pelanneet Kylmälä-Väinälä-Seikkala-Mäki hoitivat pistetehtailut. Parhaimmillaan Kylmälä-Seikkala parivaljakko namutteli toisilleen avotontit tyhjiin maaleihin ihan maaliviivalle asti tarjoiltuna. OPA kykeni alussa tulemaan vielä 1-1 tasoihin Ahmalan onnistuessa maalinteossa. Taukonumeroihin 4-1 Moon kuitenkin karkasi 15-17min välimaastossa kun ensin Kylmälä iski päivän toisellaan 3-1 numerot, ja ennen taukoa vielä Timi Knuutinen nakutti turvallisen taukojohdon. 

Toinen jakso alkoi räväkästi, kun OPA:n Moilanen kavensi heti jakson alkuun OPA:n vielä mukaan taisteluun. Ottelussa 2+2 tehoilua viettänyt Seikkala kuittasi tämän kuitenkin lähes samantien ja taas oltiin kolme maalia johdossa. 24min OPA:n Rauhala iski kauden ensimmäisellään komean kudin ohi Vähäkankaan ja Moonin jatkaessa tästä eteenpäin lähinnä maalipaikkojensa tuhnailua parhaimmillaan puolesta metristä maalia, näytti vielä siltä että ottelussa saadaan jännittää ihan loppuvihellykseen asti. OPA:n liivipelaaminen ei kuitenkaan vaarallisuutta hehkunut, ja lopulta Janne Vähäkangas päätti näyttää pelikavereille maalinteon mallia iskiessä jälleen yhden tyhjiin ja pelin päätökseen numeroihin 6-3.

Ei mikään paras esitys lauantaina Moonilta, mutta minimiesityksellä tärkeä derbyvoitto OPA:sta muutaman tappiopelin jälkeen keskinäisissä matseissa. OPA:lle myös hatunnostoa hyvästä matsista, ei helpolla pisteitä irronnut! 

 

Sunnuntaina nähtiin sitten viime vkl revanssi, kun VehU saapui Raaheen. Ottelussa ei nähtykään samanlaista ilotulitusta kuin isommalla Kauppi Centerin parketilla, ja selkeästi VehU oli myös oppinsa oppinut kuluneella viikolla. Tässäkin matsissa lopullinen ratkaisu nähtiin vasta viimeisen minuutin aikana.

Avausjaksolla Moon pääsi tavoitteeseensa, ja iski sovitun taktiikan mukaisesti aktiivisesti heti ottelun alkuun. Vieskasta Moonin apuna vkl aikana ollut Juho Väinälä sai myös tuuletella maalintekoa, kun Seikkala pelaa seinäsyötöllä Väinälän vauhtiin keskustasta ja Väiskiltä laadukas sijoitus ohi VehU:n maalissa taas mallikkaasti esiintyneen Miska Jurvan. VehU:n penkillä kylmää hikeä pyyhitään minuutin päästä uudestaan, kun Timi Knuutinen vie vastustajaa kuin kuoriämpäriä oikealla laidalla ja tinttaa tarkasti takakulmaan 2-0. Ottelu kuitenkin tasoittuu tästä eteenpäin ja VehU:lle avautuu myös omat momentuminsa. Vähäkangas ottaa kuitenkin parilla hyvällä vastaantulolla luulot pois, kunnes lopulta VehU saa puoli-ilmaisen maalin, Väinälän potkaistessa omissa pallosta ohi ja tästä VehU namuttelee Antti Tapolalle maalin eteen 2-1 kavennuksen. Samoissa numeroissa tauolle.

Toisen jakson alkuun mennään tasaisissa ja jännittävissä merkeissä. Nitroja kaivellaan esille selostusta myöten ajassa 26.36 kun VehU tulee 2-2 tasoihin Markuse Sepän tarkalla kudilla keskustasta, kun mies on ensin päässyt keskialueella riistämään liian helposti pallon Moonin rakentelusta. Ottelu päätetään kuitenkin taikoa voitoksi vaikka väkisin, ja siitä kantaa vastuun lopulta kolmikko Kylmälä-Väinälä-Seikkala. 28.34 ajassa pojat nakuttavat kohtalaisen silkkistä tiki-takaa, ja lopulta Kylmälä saa kunnian putata maalin edestä pelin 3-2. Minuutti myöhemmin vuorot vaihtuvat ja Hannes Seikkala iskee Alkun passista pelin jo turvallisempaan 4-2 johtoon. 

VehU kaivaa vielä kerran itsensä suosta ennen liivipelaamistaan, kun Topias Kaivola näyttää taitoaan kavennusosumalla. Liivipelaamisessa pari puolivaarallista maalinedushässäkkää, mutta ei katastrofin aineksia Moonin kannalta. Viimeisellä minuutilla Kylmälä hassuttelee vielä vastustajan oikeassa kulmanurkassa, tarjoilee maalin eteen Knuutiselle ja pallo maaliin 5-3.

Kopissa Kari Tapiota soimaan ja hyvillä fiiliksillä kohti ensi viikon treenaamista! Seuraavan kerran ollaan askissa parin vk päästä, kun bussin nokka kiihdyttää orkesteria kohti PP-70 kohtaamista.